Mitä tekisit jos sinulla olisi vuorokaudessa yksi tunti enemmän? Oma vastaukseni on helppo: kirjoittaisin.
Mitäköhän ajatuksia minulla olisi, jos en kuluttaisi 5-sekunnin videoita miljardia päivässä? Millaisia esseitä pystyisin tekemään ja kuinka paljon, jos niitä ei ohjaisi paine toisaalta pitää lukija kiinnostuneena yli 6 sekuntia tai toisaalta huijarisyndroomaiset ajatukset siitä, että joku jossain on tiivistänyt tämän ajatuksen paremmin.
Haluan irti somen kynsistä, en jaksa elää niin että algoritmit päättävät mikä on kiinnostavaa ja kaunista, mikä on tärkeää ja kenelle tänään kuuluu suuttua. Mutta en kuitenkaan halua luopua somen käytöstä kokonaan. Haluan tietää, mitä kavereille tai varsinkin tutuille kuuluu. Haluan nähdä julkaisut koulupaikoista ja lapsista ja muutoista. Haluan tietää mistä puhutaan ja mitä pop-kulttuurissa tapahtuu. Haluan kuulla ensimmäisenä kun Taylor Swift käyttää korua tai värejä tai sanoo jotain, mikä vihjaa jotain seuraavasta levystä. En halua kuulla kavereilta että nyt vietetään sellaista kuin brat-summer, vaan haluan olla se joka siitä kertoo. En halua jäädä paitsi, haluan olla aallonharjalla.
Haluan myös tietää uutiset. Niitä saa myös oikeista uutisista, mutta välillä ikävystyttävän heikkolaatuisena. Olen kuratoinut omaa somea osin jo sellaiseksi, että saan myös sellaista informaatiota, mitä valtamedialla ei ole tarjota. Osin se johtuu valheista ja misinformaatiosta, joihin ei laadukkaan journalismin parissa haksahda, osin siitä että some on nopeatempoisempi ja osin siitä, että valtamediaa, joilla nyt viittaan Helsingin Sanomiin ja YLEen, ei kerta kaikkiaan kiinnosta samat asiat kuin minua.
Valtamedian riveillä naiset näyttävät olevan olemassa yhtenä kolmasosana maailman ihmisistä. He ovat poliitikkoja ja äitejä, joskus harvoin urheilijoita (lähinnä hiihtäjiä), tuskin koskaan talouselämässä. Naisia ei ole maaseudulla yhtäkään, heillä ei ole persoonallisuuksia, ei innovaatioita, ei tekemistä, ei huumoria. Somessa, ainakin sen siinä nurkassa, jossa minä viihdyn, tämä on toisin. Naiset ovat kaikkialla koko ajan. Naiset ovat johtajia, aktivisteja, juristeja ja yrittäjiä. Naiset voittavat mitaleja vaikka missä lajeissa ja tekevät käsittämättömiä yksilö- ja joukkuesuorituksia, naiset tekevät niin viiltävän analyyttisia kulttuurikatsauksia, että häkellyttää. Naiset ovat hauskoja ja nokkelia muuten vain mutta myös vakavien asioiden äärellä. Valtamedia myös innostuu, kun mies tekee jotain uutta ja oivaltavaa, eli sellaista mitä naiset ovat tehneet jo vuosia. Miesten podcasteista tehdään aukeaman juttuja, naisten podit unohtuvat. Jos seuraan maailman tapahtumia vain Hesarin ja Ylen kautta, jään paitsi myös oikeista uutisista, joiden aihe tai tekijä on nainen. En suostu sellaiseen.
Osa somen käytön jatkamiseen liittyvistä syistä on siis hyvin perusteltuja. Mutta nämä tarpeet saisi tyydytettyä alle tunnissa. Kavereilta ja tutuilta ei tule loputtomasti päivityksiä joka päivä. Validit uutiset saa tietää muutamissa minuuteissa, ja niihin voi perehtyä joissain kymmenissä minuuteissa. Puhelin saa silti aikaa päivästäni 5 tuntia, joskus enemmän. Some saa näistä tunneista puolet. Loppuihin tunteihin mahtuu myös hyvin käytettyä aikaa: e-kirjoja, muistiinpanosovelluksessa kirjoittamista, uutisia tai substack-esseitä. Mutta tuskin useita tunteja kuitenkaan. Jostain syystä roikun somessa pidempään kuin tarvitsisi. Koska haluan tietää lisää, haluan oppia lisää, haluan viihtyä lisää.
Vaikka oikeasti en edes halua. Minut on huijattu luulemaan, että haluaisin. Joku Zuckerberg tai muu vastaava keksi, että jos vain kuvittelen että kyse on halusta eikä valinnasta, säilyttäisin kuvitellun toimijuuteni ja samalla luovuttaisin sen tosiasiassa hänelle kätyreineen ja mainostajille, jotka ovat valmiita maksamaan huomiostani. Hyi! Hyihyihyi.
Se mitä oikeasti aidosti itsenäisenä toimijana haluan, on lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia. Puhua sujuvasti ruotsia, ranskaa ja espanjaa. Paistaa lättyjä nuotiolla ja vaeltaa. Rapsuttaa koiraa, juosta kovaa ja soittaa pianoa. Piirtää hiilellä ja uida kylmässä vedessä. Opiskella oikeutta, oppia aidosti uutta, väitellä ja tulla haastetuksi. En satunnaisten somevideoiden kautta, en sellaisten ihmisten kautta, joita en edes tunne tai tekoälyn kautta. Haluan että minut haastetaan keskustellen, omilla ajatuksilla. Haluan dialogia, joka on vastavuoroista ja uteliasta. Haluan hävitä pienessä humalassa käydyn väittelyn liigan uudesta paitsiohaastosäännöstä puolisolle sohvannurkassa, en suuttua amerikkalaiselle konservatiiville hänen mielipiteistään naisen asemasta. Haluan kirjoittaa kirjoja ja esseitä.
Näillä ruutuajoilla on hölmöä haaveilla kielistä, seikkailuista tai kiinnostavista ihmisistä.
En kaipaa oikeasti lisätuntia vuorokauteen jotta saisin ajatuksia ensin päähäni ja sitten paperille. Aidosti kaipaan vain parempia unenlahjoja ja aikaa ilman puhelinta.
Aallonharjalla 