Sweeney Todd Tampere-talon lavalla ilahdutti, nauratti ja hirvitti.
Ennakkoajatukset esityksestä olivat hämärän peitossa. Sweeney Todd on yksinkertaisena tarinana tuttu. Tiesin kauhuparturista ja osaan hyräillä nimikkobiisin, mutta en ole koskaan nähnyt teoksesta versiointia, en elokuvana, teatteriversiona saati oopperana. Tosin Officen seitsemännen kauden jakson, jossa Andy kutsuu toimiston väen katsomaan kyseistä esitystä, olen kyllä katsonut, jos se lasketaan. Tampere-talo mainosti esitystä visualisoituna konserttina, mikä antoi ymmärtää, että esitys ei ole ehkä teatteria, mutta ei ihan pelkkää filharmoniaakaan.
Mainos oli epämääräisyydessään kuitenkin osuva. Esityksessä oli elementtejä oopperasta, teatterista ja konsertista. Lavastuksena toimi yksi ainokainen peili sekä välillä tuoli tai pöytä. Esityksen on ohjannut Tuomas Parkkinan ja orkesterin, joka oli sijoitettu lavalle, johtajana toimii Eeva Kontu. Orkesterimontussa oli soittajien sijaan katsomopaikkoja, joilla istuville tarjoiltiin väliajalla piirakkaa, jäiks.
Sweeney Todd kertoo parturista, joka murhaa asiakkaitaan, joiden kohtalona on joutua alakerran leipomoa pitävän Rouva Lovettin piirakoiden täytteeksi. Tarinallisesti Toddin motiiveihin liittyy kosto kieroa tuomaria kohtaan, joka on adoptoinut hänen tyttärensä (ja ilmeisesti suunnittelee naivansa tämän) Toddin jouduttua vankilaan Australiaan vuosiksi. Kauhua siis, mutta hyvin voimakkaasti huumorin kautta kerrottuna. Piirakoiden täytteenä olevien ihmisten ammattikunnilla vitsailtiin niin nokkelin sanakääntein, että kauheus unohtui ja salin täydeltä katsojia nauroi vedet silmissä. Tosin, kyseinen laulu jatkui niin pitkään että hassuttelu olisi käynyt selväksi vähemmälläkin. Suomenkieliset sanoitukset on tehnyt Juice Leskinen.
Sweeney Toddin roolissa Ville Rusanen oli uskottava niin suutuspäissään kuin herkempinä hetkinä. Maria Ylipään Rouva Lovett oli loistava. Ylipään roolisuorituksen erinomaisuus herätti kiinnostuksen muita versioita kohtaan ja kysymyksen siitä, onko Lovett yhtä keskeinen, hauska ja kieroutunut hahmo myös muiden tulkitsemana.
Tampereen Oopperan Kuoro oli niin vaikuttava että kahdesti olin kylmillä väreillä. Tampereen filharmonia on takuuvarma onnistuja, niin tälläkin kertaa. Rusasen ja Ylipään lisäksi myös muut esiintyjät onnistuivat rooleissaan. Tämä oli vasta toinen kontaktini oopperaan* ja jostain olen muodostanut ennakkoluulon, että oopperalaulajat eivät osaisi näytellä. On aina ilo saada olla väärässä! Erityisesti Petrus Kähkönen Tobias Raggin roolissa herätti hellyyspuuskia, kikatusta ja huolta pojan kohtalosta.
Älykäs ja viiltävä (hehe) teos, jonka parissa viihtyi niin että aika kului huomaamatta ja laukkuun pakatut salmiakit unohtuivat syödä.
5/5.
❤
Miina
*Ensikohtaamiseni neiti oopperan kanssa tein New Yorkin Metropolitan oopperassa Malcom X:n ensi-illassa. Samassa salissa oli kuuluisuuksia iltapuvuissaan, yritin parhaani mukaan kanavoida sisäistä kulttuurirouvaani, jolla on korkea kampaus ja kallista huulipunaa.
PS. Tällaiset kulttuurikatsaukset ja -arvostelut ovat melko uusi tekstilaji itselle. Kuulen mielelläni palautetta siitä, miten näitä kannattaisi kirjoittaa ja mitä olisi kiinnostavaa kuulla!
Aallonharjalla 