Akseli sanoi tuossa muutama viikko sitten huvittuneen lempeään ja sopivan ivalliseen sävyyn yhteiselle ystävällemme: ”Miinan mielestä hänen pitää ajaa alas kaikki maailman diktatuurit, tulla muoti-ikoniksi ja voittaa kirjallisuuden Nobel ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä.”
En ollut suunnitellut nimenomaan kirjallisuuden Nobelia, mutta jos se nyt on todo-listalla, täytynee tutustua aiempiin voittajiin ja hahmottaa minkä kaliiberin teos täytyy kirjoittaa. Aloitin viime vuoden voittajasta, Han Kangin kirjasta Vegetaristi.
Vegetaristi on kirja ihmisyydestä, joka kysyy ja pohtii, vastaamatta asettamiinsa kysymyksiin. Kirjassa ei edes ehdoteta vastauksia tai mahdollisia tapoja lähestyä sellaisia, vaan kirjan päätehtävä vaikuttaa olevan kysymysmerkin piirtäminen ja kaiken tulkinnan jättäminen lukijan varaan.
Kirjassa Yeong-hye ryhtyy vegetaristiksi nähtyään unen. Vegetarismi yllättää Yeong-hyen perheen ja suistaa hänet perheineen lopulta raiteiltaan. Vegetarismi ei tässä tapauksessa ole päätös, joka syntyy harkinnan kautta, vaan jyrkästi, nopeasti ja ennen muuta siksi, että Yeong-hye kieltäytyy väkivallasta.
Yritän kirjoittaa siten, että saan ajatukseni jäsenneltyä paljastaen kirjasta mahdollisimman vähän, mutta en osaa, joten teksti saattaa sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.
Kirja jakautuu kolmeen osaan.
Ensimmäinen osa, Vegetaristi, kerrotaan Yeong-hyen aviomiehen näkökulmasta. Mies pitää vaimoaan tavallisena, tylsänä ja mitäänsanomattomana, ja hän on varsin tyytyväinen tämän pidättyväiseen luonteeseen ja siihen, että hänellä on vaimona persoonaton kotirouva. Yhtenä päivänä Yeong-hye on kuitenkin ryhtynyt vegetaristiksi ja kirjan tapahtumasarja käynnistyy, kun hän hävittää kaikki eläintuotteet pariskunnan kodista. Mies ei ymmärrä Yeong-hyen päätöstä, eikä Yeong-hye yritä sitä hänelle selittää.
Kirjan ensimmäinen osa on johdanto kirjan yhteen pääkysymyksistä: kuka saa päättää omastaan, kuka toisten kehoista? Luku käsittelee perhettä ja asetelmia perheen sisällä. Väkivallan teemat ovat läsnä lihateollisuuden, seksuaaliväkivallan, itsensä vahingoittamisen sekä syömiseen pakottamisen kautta. Ainoastaan Yeong-hyen ajatukset eläinten pahoinvoinnista ovat graafisesti kuvattuja. Muut väkivallan kuvaukset ovat lähinnä toteavia.
Ensimmäisen osan aikana myös jäsentyy yksi pääteemoista, jossa lähestytään inhimillisyyden tai ihmisyyden yhteyttä väkivaltaisuuteen. Miten olla ihminen, jos kieltäytyy väkivallasta?
Toinen osa, Mongoliläiskä, kerrotaan Yeong-hyen sisaren aviomiehen näkökulmasta.
Yeong-hyen lanko on taiteilija, joka tekee videoinstallaatioita. Hän on saanut idean teoksesta, jossa kukin ihomaalatut mallit liikkuvat pidättyvästi, mutta seksuaalisesti. Kun hänelle selviää, että Yeong-hyellä on mongoliläiskä, joka on kukan terälehden muotoinen, hänelle muodostuu lähes pakkomielle videoteoksen toteuttamisesta Yeong-hyen tähdittämänä. Yeong-hye suostuu malliksi ja mies maalaa hänen vartalonsa kukilla. Teoksen toiseen osaan lanko pyytää toista taiteilijaa, jonka iho koristellaan myös kukin. Lanko pyrkii ohjaamaan kohtausta kohti seksiä ja lopulta yhdyntää. Toinen taiteilija kieltäytyy. Yeong-hye paljastaa kiihottuneensa ja tarkentaa kiihottumisensa liittyvän kukkamaalauksiin.
Tämän osan tehtävä näyttää olevan käsitellä ihmisyyttä ja tarkemmin sen yhteyttä seksuaalisuuteen. Toisessa osassa on jälleen seksuaaliväkivaltaa, jonka sävy on edelleen toteava. Toisessa osassa viitataan sellaisiin kysymyksiin kuin kuka haluaa ja ketä, miksi tai mitä voi haluta, mutta tämä ei ole lainkaan keskeistä. Väkivallan, halun ja haluttomuuden sekä moraalittoman kosketuksen alueella ikään kuin piipahdetaan tai vieraillaan, nostaen esiin niiden tärkeä merkitys, mutta luvun päätehtävä on jatkaa keskustelua siitä, mitä tapahtuu ihmiselle, joka kieltäytyy väkivallasta.
Ihomaalausten käsittely seksuaalisuuden yhtenä ilmentymänä havainnollistaa lukijalle sen, miten Yeong-hyen ajatukset itsestään muuttuvat, ja miten hän etääntyy ihmisyydestään yhä voimakkaammin. Lanko saattaa suhtautua maalattuun Yeong-hyeen pakkomielteisesti ja käyttäytyä tämän varjolla väkivaltaisesti, mutta Yeong-hyen persoonassa näkyvä muutos on paljon kiinnostavampi osa tarinaa. Yeong-hyen kiihottuminen ja viehätys omalla ihollaan oleviin kukkiin on osa hänen vajoamistaan pois ihmisyydestä kohti kasvillisuutta. Hänen sitoutumisensa väkivallattomuuteen, joka alkoi liharuoasta kieltäytymisestä, on edennyt hänen identiteetissään jo pisteeseen, jossa se on jo osa hänen seksuaalisuuttaan. Tai ei, se on hänen seksuaalisuutensa.
Kolmas osa, Liekehtivä puu, kerrotaan In-hyen, Yeong-hyen sisaren näkökulmasta.
In-hye vaikuttaa masentuneelta. Hänen pahoinvointinsa lähteitä, taustoja ja hoitoa käsitellään kolmannessa luvussa. Luvussa mainitaan, että In-hyen poika joutuu kantamaan vastuuta äitinsä ilosta. Jälleen kerran kirja ei tee tästä dramaattista, vaan sävy on jälleen toteava. Mikä taakka onkaan pienellä lapsella, joka ei vielä ymmärrä, että kyse on jo velvollisuudesta, joutua kantamaan vastuutaan äitinsä ilosta. In-hye ei naura arjessa, ellei lapsi onnistu häntä jollain tavalla huvittamaan. Arjen ohimenevät ilonaiheet ovat kaikki lapsen harteilla, ja vaikka tätä ei erikseen sanota, on se vihje siitä, että lapsi tulee romahtamaan aikanaan tämän taakan alle.
Kirjan kolmanteen osaan mennessä Yeong-hye on ollut psykiatrisessa sairaalahoidossa jo pidempään, eivätkä perheen muut jäsenet ole enää hänen kanssaan tekemisissä. Yeong-hyen tila ja hänen hoitonsa kuvataan yksinkertaisella, helposti lähestyttävällä ja jopa empaattisella tavalla siten, että kirjan yksi keskeinen teema jäsentyy lopulta muotoonsa kysymyksiksi ihmisen perusolemuksesta, väkivallasta ja siitä, mitä se edes on, sekä itsemääräämisoikeuden rajoista.
Itsemääräämisoikeutta käsitellään hakemalla sen rajoja. Periaatteessa ja tiettyyn pisteeseen asti kaikilla on itsemääräämisoikeus itsestään ja omasta kehostaan, mutta yhteisön jäseninä tälläkin on rajansa. Toisten ei anneta vahingoittaa itseään tai vaipua psykoosiin, vaikka tällaisen estäminen tahdonvastaisesti rikkookin itsemääräämisoikeutta. Psykoottisen käytöksen esittäminen Yeong-hyen mitäänsanomattoman tyylin kautta saa sen näyttämään vähemmän sairaalta ja psykoottiselta, vaikka se sitä onkin. Selittävä sävy etäännyttää myös hoidon eettisyyteen liittyvät kysymykset, vaikka ne väistämättä ovat osa kirjaa.
Yleensä pidän kirjoissa siitä, että niissä uppoudutaan, vellotaan, käsitellään teemoja katsomalla niitä kaikista kulmista ja repimällä ne niin auki, että lukijalle ei hetkeksikään jää epäselväksi mistä on kyse. Intensiivinen ja pakottava läsnäolo on monien kirjojen kohdalla opettavaista ja rentouttavaa. Vegetaristin lähestymistapa oli hyvin toinen. Lyhyet, toteavat kuvaukset monimutkaisista aiheista jättää lukijalle älyttömän paljon vastuuta. Kirjan teemoihin kiinnittyminen, avainkysymysten löytäminen ja tunteiden herääminen tapahtuu vasta lukemisen jälkeen ajatustyön aikana, ei niinä hetkinä kun kirjaa pitää käsissään. Heikkenevän lukutaidon maailmassa pidän kirjasta, joka pyrkii haastamaan lukijaa ja joka tarjoaa mahdollisuuden nähdä kirjan teemat hyvin eri tavoilla riippuen lukijan subjektiivisesta tulkinnasta.
Vegetaristi oli viehättävä ja epämukava, molempia yhtä aikaa ja yhtä paljon. Jos tässä täytyy laadultaan vastaava teos kursia kasaan muutamassa vuodessa olen melkoisessa pinteessä.
Aallonharjalla 