Osallistuin muutama vuosi sitten Oras Tynkkysen ilmastonmuutoksen johtaminen -webinaariin. Tynkkynen on Vihreiden kansanedustaja, webinaarin aikaan hän toimi Sitran vanhempana neuvonantajana. Tynkkysen puheenvuoron teemana oli “Sinustako ilmastojohtaja?” Runsaan tunnin kestäneen webinaarin aikana käsiteltiin se, mitä ilmastonmuutos tämän hetkisellä vauhdilla edetessään merkitsisi ihmisille tai muulle elämälle maapallolla, se miten ilmastonmuutokseen voi vaikuttaa ja ennen kaikkea: miten hienoa on voida vaikuttaa siihen.
Ilmastokriisi on mahdoton ratkaista. Toimet, joita vaaditaan ovat tiedossa, mutta riittävän laaja poliittinen tahto niiden edistämiseksi puuttuu. Fossiilisten polttoaineiden käytön ja lihatuotannon nykyisissä mittakaavoissaan on loputtava. Hiilinieluja pitäisi suojella, ja ylikulutusta hillitä. Kaikki nämä pitäisi toteuttaa nyt, aivan liian nopealla aikataululla. Ilmastokriisi on ihmiskunnan historian isoin haaste.
Mahdoton haaste, joka on kerta kaikkiaan pakko ratkaista, on inhottava, surullinen ja ahdistava tilanne. Webinaarissa tarjottiin tähän kuitenkin ilmastojohtamisen kannalta miellyttävämpi näkökulma. Sellainen, jota on kevyempi kantaa. Mahdoton tarkoittaa tällä kertaa haastetta, joka kehittää ihmiskuntaa enemmän kuin mikään keksintö on koskaan kehittänyt. Ja se jos mikä on kiehtovaa. Jos tässä onnistutaan, ihmiskunnan historiaan tulee jäämään kuulentoja, kännykkäkameraa tai pyörän keksimistä merkittävämpi tapahtumasarja.
Ilmastokriisin ratkaiseminen on edellämainittuja keksintöjä hienompi myös siksi, että tällä kertaa jokainen, iästä, sukupuolesta ja osaamisesta riippumatta saa olla mukana. Osa on jo, osa vielä odottelee, muutamat himmailevat tahtia. Mutta kun kaikkien kaikki tarvitaan, ei sellaisen junan kannata antaa mennä ohi. Jos luottaa, että joku muu tekee ratkaisut, silloin antaa jollekin muulle myös kaikki ne lukuisat tilaisuudet oppia uutta, kehittää, kehittyä ja kokea.
Näitä muita voi olla esimerkiksi Kiina, Yhdysvallat, yritykset, kaverit tai poliitikot. Mutta jos vain Kiina ja Yhdysvallat saavat keksiä uusia tapoja tuottaa energiaa ja resursseja niin vain he saavat kaikki ne vahingossa keksityt keksinnöt, joita sivutuotteena syntyy. Kun avaruuden valloitus oli alkumetreillä ja kilpailtiin siitä, kuka pääsee ensiksi kuuhun, opittiin valtavasti avaruudesta, edistettiin rakettitiedettä ja psykologiaa. Psykologian edistäminen liittyi tutkimuksiin siitä, mikä edistää luovuutta, sillä avaruuskilpailu edellytti edistysaskelia paitsi tieteessä, myös yksilöllisemmässä luovuudessa.
Jos vain yritykset tekevät kestävyyttä edistäviä ratkaisuja, silloin vain yritykset saavat vaikuttaa siihen, onko joskus vielä jääkarhuja tai muodostuvatko alavien alueiden väestöt tulevaisuudessa ihmisistä vai kaloista. Jos vain yritykset saavat osallistua, silloin minun merkitykseni laimenee pelkästään kuluttajaksi. Haluan tietysti olla vaikutusvaltainen kuluttaja, mutta olen paljon muutakin. Minulla on potentiaalia, joka jää mittautumatta jos se saa toteutua vain kulutusvalintojen tai palautelaatikoiden kautta ilmaistuina kantoina.
Jos pelkästään kaverini syövät useammin kasvisruokaa, pyöräilevät autoilun sijasta tai vaikka menevät jotenkin muuten kuin lentämällä lomamatkalle, jään paitsi kaikista heille sattuvista kokemuksista. Jään paitsi uusista resepteistä ja makuelämyksistä. Jään paitsi luonnosta jota pyöräreitin varrella on ja heidän triathlon-ajat paranevat vahingossa arkiliikunnan vuoksi (=häviän kesän mökkikisat). Jään paitsi ei-lentäen tehdyn lomamatkan seikkailuista, joiden määrä varmasti kasvaa kun täytyy keksiä uusi tapa päästä perille.
Jos jättää kaiken poliitikkojen hoidettavaksi, typistää itsensä demokraattisesta kansalaisesta sellaiseksi, joka vain notkuu eikä käytä kaikkea sitä valtaa mikä itsellä on. Poliittinen voi olla kaljan ylitse lähipubissa, arjen valinnoilla tai näkyvällä aktivismilla. Ei ehkä tarvitse lähteä heti miekkareihin, jos se ei ole omaa tyyliä, mutta kun ensimmäistä kertaa lähdin marssimaan jonkun asian puolesta, se oli yllättävän hauskaa ja jopa liikuttavaa. Yksi suosikkisitaattejani Mika Waltarilta, jonka olen poiminut Sinuhen sivuilta kuuluu: “Silloin ymmärsin, että kansan suurin riemu on saada huutaa yhdessä, eikä ole paljon väliä sillä, minkä vuoksi huudetaan, vaan huutaessaan muiden kanssa jokainen tuntee itsensä väkeväksi ja asian, jonka vuoksi huutaa, ainoaksi oikeaksi asiaksi”. Yhdessä huutaminen on riemukasta ja väkevää.
Se, että menee aidan korkeimmasta kohdasta pakottaa keksimään tikapuut tai opettelemaan miten parkourata. Vaihtoehto on katsella sivusta kun muut kiipeilevät tai keksivät ihmispyramideja ja trampoliineja. Ilmastoahdistuksen voi korvata ilmastoinnostuksella. Kun on pakottava tilaisuus valjastaa kollektiivinen luovuus, into, tiedot ja taidot historiallisen muutoksen käyttöön, siitä on syytä ottaa ilo irti. Käsillä on tilaisuus ottaa ihan erityisen valtava askel ihmiselle ja vielä valtavampi harppaus ihmiskunnalle.
Aallonharjalla 