Söin tänään omenan. Punaisen. Kuori ei antanut heti periksi, vaan päästi kovan rasahduksen kun hampaani upposivat sen läpi pehmeään ja viileään sisukseen.
Oho, hedelmälihallinen nautinto. Mehu, joka valuu alahuulelta leukaan. Kuoren pala viistää ientä, vihloo jopa. Omena on kirpeä, makea, vähän hapan. Maku on elämys vuosien takaa. Nostalginen, miellyttävä. Huumaava melkein.
Ennen minua omenan söi Eeva. Tiedonjanoinen, malttamaton, utelias nainen. Halpamainen nainen, joka heittäytyi käärmeen vietäväksi ja kyseenalaisti isän, Jumalan ohjeet. Typerä nainen, olisi pitänyt pysyä kaidalla polulla. Sen sijaan hyvän ja pahan tiedon puu houkutteli, yhtäkkiä alastomuus hävetti ja oivoi, syntiinlankeemus. Yksi haukkaus, kun kiemurteleva ketku vähän houkutteli. Muijalla mitään tahdonvoimaa.
Oikeasti Eeva ei tainnut syödä omenaa. Hyvän ja pahan tiedon puun hedelmä on vain eurooppalaisessa taiteessa muuttunut omenaksi esteettisistä tai käytännöllisistä syistä. Toisissa kulttuureissa hedelmä on kuvattu viikunaksi. Kuka tietää? (Eeva varmaan).
Syön omenaa silkasta uteliaisuudesta: kuinka tällä kertaa käy? Kiellettyä, ei siksi että isä tai joku jumalista olisi niin käskenyt, vaan siksi, että tiedän jo kuinka tässä käy. Pitäisi olla varovaisempi. Allergioita tai ei, tämän hedelmän painolastina on kaikki maailman tieto ja synnit.
Odotan jo tukehduttavaa tunnetta. Kurkun ympärille kiertyvää otetta, jonka läpi joudun taistelemaan hengittääkseni. Odotan kieltä raastavaa kutinaa. Niin inhottavaa, kuin sata muurahaista pyrkisi ihon alta pois. Niin iljettävää, että tahdon auttaa niitä löytämään tiensä pakoon. Purra ihon rikki. Odotan ikeniä kalvavaa, syövyttävää mätää, joka repii hampaat juuriltaan.
Lumikki söi myös omenan. Hän oli maassa kaunehin, ainakin sen typerän peilin mukaan. Raamatusta Grimmiin naiset ne jaksaa. Aina heikkotahtoiset ja toisilleen sudet. Vanha, yksinäinen kuningatar, jota kukaan tuskin on pannut aikoihin, jolla ei ole sen kummempaa tekemistä valtakuntansa hallitsijana kuin huolehtia ulkonäöstään, tuijotella turhamaisena ja turhana peiliin ja hakea siltä validaatiota. ”Olenhan minä nyt varmasti kaunis?” Kauneuden arvo on mittaamaton, joten mikä kuningatar ei uskoisi peiliä. Peilin rikkomisesta tulisi sitä paitsi 7 vuotta epäonnea, eikä niin kannata tehdä. Vähemmällä vaivalla pääsisi kuitenkin panemalla peilin paskaksi, kuin uskomalla sen patriarkaalista kuiskuttelua siitä, että katkeran ämmän kannattaa kohdistaa viha johonkin toiseen naiseen jossain muualla ja lähteä murhapuuhiin myrkkyomenan kanssa.
Lannistavaa.
Ehkä tämäkin omena on myrkytetty. Tietysti on. Jos ei tuskaa lisäävällä tiedolla, niin koivun siitepölyä muistuttavilla proteiineilla, joihin kehoni on tottunut ylireagoimaan. Tyypillinen naisen keho. Jatkuvaa vinkumista ja kirkumista. Kutittaa ja sattuu — niin varmaan. Ei varmaan oikeasti edes oireile ja jos oireileekin niin varmasti liioittelen ja iteasiassa tiesitkö että miehen oireilu on vakavampaa joka tapauksessa. Sitä paitsi kiveksille potkiminen sattuu enemmän kuin synnyttäminen että mitäs siihen sanot? Katsotaan turpoavatko huulet taas. Jos olisin sitten maassa kaunein.
Alan Turing söi palan omenaa. Hän myrkytti sen itse syanidilla. Joidenkin hänen ystäviensä mukaan Lumikki oli hänen lempisatujaan. Myrkkyomenan syöminen on symbolinen teko, varsinkin mieheltä, joka keksi tietokoneet. Hyvä ja paha tieto. Älytön neronleimaus, joka paitsi muutti koko toisen maailmansodan kulkua, myös mullisti teknologisen kehityksen, sai osakseen paskamaisen yhteiskunnan kiitollisuuden, joka osoitettiin pakkohormonihoidolla ja syrjinnällä. Syanidi on tappava myrkky. Mutta toinen myrkky, Turingin ja monen muun todellinen kuolinsyy oli ja on homofobia, viha ja ulossulkeminen. Patriarkaatin elinvoimalle raju syrjintä on paljon tärkeämpää kuin tieteen edistäminen tai mikään muukaan.
Omenan tieteellinen nimi on malus. Muistuttaa espanjan sanaa malo, huono. Malum, latinaksi huono. Niinpä niin. Paha juttu, koko omppu.
Isaac Newton. Hän ei retkahtanut syömään tätä saatanan hedelmää, kuin utelias Eeva tai pahaa-aavistamaton Lumikki, vaan tyytyi saamaan siitä iskun päähänsä ja sen katalysoiman neronleimauksen aikana ymmärtämään gravitaation. Fysiikan valtava harppaus, valistuksen ilmiömäinen saavutus.
Tarina Newtonista omenatarhassa ei ilmeisesti pidä täysin paikkaansa, hän luultavasti vain näki omenan putoavan puusta ja jäi ihmettelemään miksi. Miksi Newton edes oli käyskentelemässä omenatarhassa? Menisi töihin. Ei vaan, hän oli kyllä reipas työssään, mutta ruttoa paossa maaseudulla. Kirkkaimpien mielien tulee välillä saada tylsistyä, tiede etenee kun sitä ei ohjailla. Korkeakoulupoliittinen kannanotto meinaa karata tähän. Jätän toiseen kertaan.
Kurkkuni ei turpoa. Ei allergian vuoksi, eikä siksi että huolimattomasti pureskeltu pala olisi jäänyt kurkkuun jumiin. Piirrän sormella kuviota leuasta solisluuhun ja takaisin. Ei turvotusta, ei kutinaa, eikä Aatamin omenaa. Ehkä se oli Aatami, joka söi hyvän ja pahan tiedon puusta, valehteli että se oli Eeva ja omena jäi kurkkuun jumiin.
Allergiat, jotka joskus saivat minut raapimaan kasvoja ja kurkkua hirvittävän kutinan vuoksi ja joiden takia silmät muurautuivat umpeen, ovat hiipuneet. Voin syödä omenan. Lääkärit eivät tätä osaa selittää. Tai osaavat varmaan, jotenkin niin että joskus asiat muuttuvat. Ehkä vaihdan silti puolta, muuan puoskarin, jonka nimeä en tohdi lausua ääneen, puolelle taisteluun tiedettä vastaan. Myös siitepölyallergiani ovat vuosien mittaan helpottaneet. Nykyään hengitän läpi kevään. Kenties kyse on siitä että olen hyväksynyt muutoksen itsessäni ja otan vastaan kesän takertumatta talven pimeään ja kylmään. Rakkaus tms toi minut tähän, siedätyshoito lienee ollut sivuseikka.
Mutta tiedätkö mikä on kauheampaa kuin löytää puolikas mato omenasta jota syö?
– Tiedevastaisuus, homofobia ja patriarkaatti.
Aallonharjalla 